Jos olet opettaja…

Kirsti Lonka ja Esa Saarinen antavat opettajalle mielenkiintoisen käskyn teoksessaan Muodonmuutoksia: Avauksia henkiseen kasvuun. Ensimmäinen mielleyhtymä on minulla opettajista suurimpaan, itse nasaretilaiseen, joka taisi kuolleenkin herättää. Ihan moisiin ihmetekoihin ei kuitenkaan Saarinen ja Lonka meitä opettajia varmaan velvoita.

Pikemminkin S & L:n ajatus liittyy ”kuolleen tiedon” käsitteeseen. ”Mitä on kuollut tieto? Se on tietoa, joka ei ole koskaan elänyt äänellisenä tai äänettömänä. Se on teoreettista tietoa, jota ei voikäyttää mihinkään, joka ei merkitse yksilölle mitään, jota ei voi käyttää ajattelunsa jatkolaajennuksiin.” Kyllähän S & L toteavat, että opetuksessa, kuten kaikissa esiintyvissä taiteissa elävä ote on valtava haaste.

Tämän myönnän itsekin. Suurin syy siihen, miksi en ole tyytyväinen itseeni opettajana (ei tarkoita välttämättä, että olisin huono opettaja, en vain ole erinomainen…) on se, että liian monesti oppitunnit menevät kirjaa seuraten, tarkoitusta, yleisöä, tavotteita tai keinoja liikaa pohtimatta, ilman että niin opettaja kuin oppilaatkaan heräisivät henkiin ja kokisivat oppimistapahtuman merkityksekkääksi.

Olen kuitenkin opettamassa ainetta, jota joskus intohimosta(?) (en taatusti siksi koska halusin opettajaksi!) menin opiskelemaan. Ainetta, jota lähes kaikki alakoulun oppilaat diggailevat, ja kokevat sen hyödylliseksi. Ainetta, johon oppilaat törmäävät jatkuvasti omassa elämässään ja joka tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia. Että miksi näin?

Avataan kirja sivulta 168. Pentti, luetko meille ääneen ohjeet, kiitos. Noniin, tehkää tehtäviä ohjeiden mukaan, olkaa hyvä.

Ehkä huomenna kaikki on toisin? Jospa herättäisin itseni henkiin. Ja oppilaat, koko koululuokan. Ja englannin kielen. Ja kieliopin. Ja innostuksen. Ja tiedon. Ja taidon. Koko vieraan kielen oppimisen kompetenssiviidakon.

Sitten ei tarvitsisi miettiä, että miksi en ole parempi ope.

27.12.2018

Hiihto- ja valokuvausreissu umpihankisuksilla tehty. Kolme ja puoli tuntia ”vapaalla tyylillä” umpihankea haljottu. Matka jäi alle 10 kilometrin. Lähtiessä sää oli sumuinen ja pakkasta reilu -10 astetta. Hiihdin mustavalkoisessa maisemassa, jossa näin eteenpäin suunilleen jänkän laitaan. Matala vaarakin tuntui hukkuvan sumupilveen.

Olin jo etukäteen päättänyt hihtää tuttua Jatuninselkien matalan vaarajonon reunaa ja katsoa mennessäni sopivan etapin. Reppuun pakkasin kaukaa viisaasti yhden klapin pienittynä (sain näet huomata, että kaikki puut olivat aivan paksun kuuran peitossa), kahvisteluvälineet, suklaata, energiageelejä, puukon, pienen brändypullon ja muuta tarpeellista tilpehööriä.

Kierreltyäni ensin Väylän rantaa totuttelemassa suksiin ja kuvaamiseen niiden päältä suunnistin jänkälle. Puolen päivän jälkeen olin päässyt ensimmäisen aukean reunaan, hörppäsin lämmintä vettä termoksesta ja pohdin vaihtoehtoja. Hiihtoaikaa valoisassa olisi reilu pari tuntia jäljellä. Eiköhän mennä tämän suon yli niin, että heilahtaa. Mentiin, ja mentiin toisenkin. Huomasin, että mitä avoimempi jänkä sitä helpompi hiihtää. Kaukaa erotin kolmen ison männyn rykelmän. Päätin: tuolla on minun kahvitaukoni. Hiihto sujui hyvin, hikiaudoilla tepastelun jälkeen sain jopa muutaman potkun ja liun, ennenkuin upposin taas puolimetriseen hankeen. Silmät tekivät kuitenkin tepposet ja huomasin, että kolmas aukea, jota ylitin oli lähes yhtä pitkä kuin koko aiemmin tulemani matka. Voimat alkoivat jo ehtyä, kun saavutin nuotiopaikan ja laitoin valkeat, ei kauheasti ollut aikaa fiilistelyyn, koska laskin, että jos paluumatkaan menee sama aika, en pääse pois ennen pimeää. Tässä vaiheessa huomasin jättäneeni ostamani otsalampun keittiön pöydälle.

Pikakahvit, pieni huikka konjamiinia, muutama pala suklaata ja kinkkuleivät hotkittuani läksin paluumarssille. Tiesin, että pimeässäkään ei eksymisen mahdollisuukia ole, kun tuttu vaarajono on oikealla, mutta eipä sitä silti huvittanut koittaa. Paluumatkalla vauhti oli kuitenkin parempi, kun pääsin hiihtämään omaa latupohjaa. Kun pilvetkin hajaantuivat, sain nauttia Kaarevaaran taakse horisonttiin jäävän auringon keltasäteistä.

Minä olen Saarijärven Paavo

[Soundtrack: (puoliironisesti): Popeda – Lihaa ja perunaa]

Minä ennustan, että seuraava ruokatrendi ei ole sushi tai avokadopasta (I know, I know, trenditietoisuuteni on kymmenen vuoden takaa) vaan rehellinen suomalainen ruoka. Se on puhdasta, lähellä tuotettua (ja siksi ilmastovaikutuksiltaan kevyttä) ja maukasta. Nyhtökaura on jo täällä. Nyt tarvittaisiin sopiva trendiraamattu (ulkomaalainen?) nostamaan sopivasti esille puurot ja pataruoat, ruisleivät, mustikka- ja puolukkapiirakat (tai kukot), kalat, graavikalat, riista, maitopohjaiset ruoat (mifu kelpaa ihan perussuomalaisenkin suuhun) jne. Suomella on kotoperäisistä aineista ja niukasta menneisyydestä nouseva omaperäinen ruokakulttuuri. Olisi aika alkaa kehittää sitä pitsojen ja purilaisten sijaan.

Juuri nyt on toinenkin syy alkaa suosia suomalaista ruoantuottajaa. Se on allaoleva kirjoitus, hätähuuto suomalaisen ruoantuottajan ja -tuotannon puolesta. Jos emme nyt tee jotain, niin kohta kaikki ruokamme laivataan ja lennätetään jostain kaukomailta. Se lienee vain kaikkein kovaksikeitetyimpien markkinaliberaalien unelma. Ojennetaan auttava kätemme. Ollaan Saarijärven Paavoja. 

Minä olen Saarijärven Paavo

Varhainen lumi on peittänyt peltoja ympäri Suomea. Viimeistään tässä vaiheessa monen viljelijän toivo saada vilja korjattua alkaa olla mennyttä. Tappiot viljelijöille ovat arviolta sadan miljoonan luokkaa. Kato tulee aikana, jolloin ruoan kasvattaja on se, joka saa kaikkein vähiten itse käteen ja jonka katteesta kuluttajalle hyvänä näkyvä halpuutus otetaan, sanoi kauppa mitä tahansa. Aikana, jolloin moni viljelijä on jo muutenkin ahdingolla taloutensa kanssa. Aikana, jona me kuluttajat haluamme maukasta ja puhdasta ruokaa.

Ranskan terrori-iskujen aikaan totesimme sosiaalisessa mediassa: Je Suis Charlie Hebdo. Mutta nyt on sinun ja minun aika todeta: minä olen Saarijärven Paavo. Muistatko vielä Paavoa? Paavolta vei tulva sadon, mutta mies ei lannistunut. Pane puolet petäjätä, totesi vaimolle. Tuli uusi vuosi, halla vei sadon. Mies ei lannistunut, myi karjan, osti siemeniä. Kolmas sato onnistui. Paavon vaimo riemuitsee: ei enää pettua. Mitä tekee Paavo? Toteaa, että naapurin sato meni, pane puolet petäjäistä, naapuria ei hyljätä.

Jokaisen suomalaisen on aika löytää sisäinen Saarijärven Paavo itsestään. Nyt, jos koskaan, on tärkeää tukea suomalaista ruoantuottajaa ostamalla suomalaista ruokaa: leipää, lihaa, maitoa, voita, juustoa, perunaa, vihanneksia jne. Mielummin sieltä, mistä tuottaja saa katteen, jolla voi elää, vaikka mainosrenkutus kuinka toteaisi, että sieltä ostetaan, mistä halvemmalla saadaan.

Suomen talous kehittyy positiivisesti. Työttömyys vähenee. Monien ”katovuosien” jälkeen meillä tavallaisilla kuluttajilla alkaa olla rahaa. Ollaan solidaarisia! Meidän ei tarvitse edes laittaa “puolta petäjätä”, kunhan pistetään pöytään laadukasta suomalaista ruokaa. Ollaan Saarijärven Paavoja ja todetaan, että naapuria, suomalaista viljelijää, ei jätetä!

 

#MinäOlenSaarijärvenPaavo

Juho Pahajoki (kesk.), Rautalampi

Hölköttelyä ja pyörän veivuuta: kuntotestit 2/3 ja 3/3

Uimisen lähtötasotestin jälkeen oli vuorossa pyöräily ja juoksu. Jokaisen testin välissä pidin välipäivän. Ideana oli siis saada vertailuarvo n. 1/3 puolimatkan mittaiselta matkalta jokaiselta triathlonin osa-alueelta. Uinnista kertoilin täällä.

Pyöräilytestin veivasin kuntosalilta löytyvällä Tunturi GO 30 -kuntopyörällä. Otin pohjaksi tunnin ajan, kehitystä vertaillaan ajetulla matkalla. Toinen vaihtoehtohan olisi vakioida matka ja vertailla aikaa. Pyöräilytulokseen vaikuttaa moni asia, mutta kun pyörä on ostettu (halvin mitä löytyi), voi helposti vaikuttaa tekniikkaan (ajoasento jne.), kuntoon ja painoon (vielä pari kiloa voisi tiputtaa).

Näistä asioista kuntopyörätesti mittaa oikeastaan vain kuntoa, mikä onkin hyvä, koska näin saadaan muut tekijät eliminoitua ja nähdään harjoittelun tulos. Todellisessa pyöräilyssä ajoasento on suurimpia vaikuttajia ilmanvastuksen takia. Myös paino vaikuttaa, erityisesti ylämäissä, ja toki ylipaino lisää myös ilmanvastusta.

Mitenkä se kammen veivuu sitten sujui? Katso videolta, kuinka miehen kävi:


Tänään vuorossa oli 7 km juoksu, jossa päätiin, toisin kuin pyöräilyssä, pitää matkan vakiona ja ottaa vertailupohjaksi käytetyn ajan. Juoksu lähti parin kilometrin lämmittelykierroksilla, jolloin pidin vauhdin 6:30 – 6:00 min / km tasolla. Sen jälkeen otin itsestäni irti loppumatkalla sen verran kuin sain. Juoksu meni muuten hyvin, mutta kun puolessa välissä keho alkoi olla lämmin ja happi kulkea jotenkuten, alkoi polveen sattua. Vaikka purin hammasta ja juoksin maaliin, ei tulos ehkä ollut täysin optimaalinen. Vauhti on kuitenkin kesän juoksenteluista noussut, ja kivuista huolimatta sain viimeisen kilometrin loppukirin vauhdiksi 11 km/h. Keskinopeudeksi seitsemällä kilometrillä tuli 10.4 km/h ja keskitahdiksi 5:46 min/ km.

Screenshot 2017-10-13 16.22.18

Kuntotesti 1/3: uinti

Joroisiin on aikaa 283 päivää. Missä mennään tuloskunnon suhteen? Päästäänkö maaliin ja jos, niin mihin aikaan?

Tulevan rospuuttokauden harjoittelu keskittynee lähinnä ulkona juoksemiseen ja sisällä pyöräilyyn ja uintiin. Jotta puolen vuoden päästä keväällä voisi katsoa, onko edistystä tapahtunut, pitää nyt tehdä pohjakuntotestit – meidän opettajien kielellä lähtötasotestit.

Uinnin osalta pohjalla on koko kesän harjoittelu, joten en odota talven osalta juurikaan parannusta sille osastolle. Luonnonvesissä ei enää huvita hirveästi uida ja sisäaltaisiin varmaan ehdin harvakseltaan. Tällä videolla taidankin tehdä ennätykseni harjoitusmatkallani 600 metrillä. Syy: jääkylmä vesi, jossa ei tee mieli viipyä. Myös reilun minuutin hengähdyspaussi kääntöpaikalla videon kuvausta varten lienee auttanut paluumatkan vauhdissa hieman.

Matkana 600 metriä on n. 1/3 varsinaisesta kisamatkasta, joten tätä seuraavat osat ovatkin tunnin pyöräily ja 7 kilometrin juoksu.

Katso, kuinka miehelle kävi kymmenasteisessa vedessä.

Team Peltolan Blue rides again

triathlon-1Seuraan liikkumistani Suunnon Movescount.com -sivuston kautta. Tavoitteenani on vähintään puoli tuntia päivässä, mikä vastaa varmaan suurin piirtein nykyisiä liikuntasuosituksia.  Kun tänään kirjasin lyhyehkon pyöräilylenkkini ja katsoin menneen viikon saldon, oli tulos masentava: 26 minuuttia, jotka tänään vietin satulassa. Näillä ei voiteta Savon Hawajilla ensi kesänä. (Ehkä harjoitusmääränä 3,5h viikossa ei muutenkaan riitä ikäsarjan voittoon, mutta uskon pääseväni alle seitsemän tunnin aikaan. Vielä on kesää, talvea ja kevättä jäljellä.)

Syytkin harjoituspuutokseen ovat tietysti selvät: kokouksia oli viikolla lähes joka päivälle ja viime perjantain pitkä juoksulenkki siivitti päälle flunssan, joka tuntui jo menevän ohi käydäkseen loppuviikosta uudelleen kimppuun tuorein voimin.

En jaksa silti olla masentunut. Eilen tulivat myyntiin Finntriathlonin ensi kauden liput ja lunastin oman paikkani Joroisten puolimatkalle 21.7.2018. Kun en kuulu mihinkään viralliseen urheiluseuraan, keksin pyytää paikallista yrittäjää, Kärkkäisen Mattia sponsoriksi kilpailuun. Niinpä edustankin ensi kesänä ylpeänä joukkue Peltolan Blue´ta. Ensi alkuun Matti lupasi palkkioksi jo ihan teknisen paidan(!) – katsotaan, johtavatko neuvottelut jatkossa laajempaankin tukeen.

triathlon-1-2Loppukesän alennusmyynneistä hankkimani Merida Ride 90 -katupyörä tuntuu hintansa väärtiltä. Se oli halvin katupyörä, jonka onnistuin löytämään, alennuksessa alle neljän sadan euron. Lisäksi hankin pyöriin aerotangot eli kuvassa näkyvät etukahvat matalamman ja kevyemmän ajoasennon mahdollistamiseksi.

Muutama lenkki on takana ja aika paljon säätämistä. Pikkuhiljaa kokeilemalla olen onnistunut hiomaan ajoasennosta sopivampaa ja nopeampaa. Suurimman merkityksen teki satulan säätäminen oikeaan korkeuteen. Tänään alensin ohjaustankoa poistamalla spacereitä, siirsin satulaa eteenpäin tangoilla ajamista varten ja hain tangoille oikeaa asentoa, jotta niillä ajaminen ei vaatisi puristamista tai jännitystä käsistä. Asento alkaa löytyä. Satulalaukussa kulkeva monitoimityökalu on ollut lenkeillä tiuhassa käytössä. Saa nähdä, joko kohta saisi jo ajella ilman jatkuvaa säätelyä.

Tekniikan ihmelapsi en ole, mutta seuraavaksi pitää varmaan opetella säätämään vaihteita. Siitä taidosta lienee hyötyä, kun pyörästä löytyy halvat Shimano Claris -vaihteet. Olen liikkeellä halvimmilla välineillä, joten talvisodan henkeä täytyy löytyä. Hiki säästää tunnetun sanonnan mukaan verta, mutta säästää se myös rahaa. Hikoillaan siis, kun ei ole sitä rahaa rajattomasti upottaa harrastuksiin.

Sheivailua märkäpuvulla

Vaikka vedet ovat lämpimämpiä kuin lähes koko alkukesänä, on mielessä alkanut olla märkäpuvun hankinta uimatreenien jatkumista silmällä pitäen. Kylmät yöt alkavat väkisin jäähdyttää Savijärvenkin vettä. Vaan kun välinettä ei kovin hyvin tunne, niin ostaminenkin on hankalaa. Siksi olinkin siirtänyt sitä koko ajan eteenpäin.

Ostamisongelmaan taivaan lahjana löytyikin Kuopion Kontista Xterra Vendetta – muutaman vuoden takainen märkäpukujen huippumalli. Esimerkiksi kainaloista näki, että kilometrejä on puvulla kauhottu paljon, mutta 35 euron hinta teki ostopäätöksen helposti, kun ensin olin sovituskopissa kiskonut puvun päälleni ja todennut sen mahtuvan.

Vaikka alla oli tappotreenit punttisalilla aikaisemmin päivällä, piti puku laittaa koetukseen. Koska olkapäät ja kädet olivat valmiiksi hapoilla, päätin kauhoa vain tutun lyhyen 600 metrin matkan. Ensimmäiset kolme sataa metriä menivät uuden uimatavan opetteluun. 5/3 mm paksuinen puku kellutti niin, että tuntui kuin en pääsisi veden alle ollenkaan. Uimatekniikkaa piti muokata hyvin kyljelle kääntyvästä paljon tasaisemmaksi.

Loppumatkasta huomasin olevani oikeastaan ihmiskanootti, jota käsimelat kiskoivat vedenpinnalla vaivattomasti eteenpäin. Aavistelin, että nyt mennään kovempaa kuin aiemmin, mutta rannalle päästyäni oli aika silti yllätys: aiemmasta huippuajastani oli tuosta vain kadonnut kaksi minuuttia.   Lopputulemana aika 14:32 ja toteamus, että kyllä välineillä on väliä.

PS. Ennen kuvassa näkyy nenäklipsi jota koetin. Savijärven humuspitoinen vesi ei ole aina ihaninta, jos sitä päätyy nenään enemmän, mutta kun olen tottunut puhaltamaan ilman nenästä pois, oli klipsi pakko nykäistä pois parin minuutin jälkeen. Onpahan koetettu sellaistakin .

Triathlonhaaste: uinti selätetty

Ennen uintia
Ennen

Alkukesällä asetin itselleni tavoitteeksi puolimatkan triathlonin ensi kesänä. Päätin aloittaa hankalimmaksi kokemastani asiasta, eli uinnista. Nyt, kun takana on vajaa 15 km kauhottua Savijärven vettä takapihalla, uskallan sanoa, että uintihaasteen ensimmäinen osa on selätetty. Selviän 1,9km uinnista n. tunnissa. Tänään oli ajatus kokeilla matka käytännössä ja tutkin maamerkit Maanmittaushallituksen karttapaikasta 1,9km uinnille Savijärvellä. Maamerkit olivat kuitenkin hieman heppoiset, mikä sitten kostautui.

 

 

Jälkeen uinnin
Jälkeen

Matka jäi nimittäin valitettavasti pari sataa metriä vajaaksi, koska en osannut tulkita merkkejä ihan oikein. Kauhoin siis kartalta ja kellon gps-dataa tulkiten n. 1,7 km aikaan 0:50. Tähän sisältyi myös pieni kiepaus rantaan viimeisen 300m kohdalla (missä sopivasti onkin puronsuu niemessä levähdyspaikkana), koska pohjelihas oireili krampista. Minuutin-parin venyttelyt ja uskaltauduin taas matkaan, mutta hyvin käsivetovoittoisesti. Viimeiset sadat metrit pistelinkin pienen levähdystauon ansiosta varmaan uimalenkin nopeinta vauhtia. Pintavesi oli vielä varmasti lähellä 20 astetta, mutta paikoin oli jo paljon kylmempää vettä pinnassa. Kohta alkaa olla märkäpuvun paikka, ainakin näin pitkillä lenkeillä.

4h body / slow carb dieetti

Kymmenen kiloa kuukaudessa, helppoa laihdutusta? Jos se olisi mahdollista, niin ei kai maailmassa olisi lihavia ihmisiä, ajattelin. Silti Tim Ferris väittää niin ja on rikastunut kirjallaan 4-Hour Body. Eihän se koittaminen toisaalta mitään maksakaan, mietin, ja yritin pudottaa kymmenen kiloa kuukaudessa.

Jouduin pettymään. Ensimmäisen kuukauden aikana laihduin vain kuusi kiloa, josta n. 4 kg rasvaa (Fitbit-vaa’an analyysi). Seuraavien muutamien kuukausien aikana painoni tippui vielä 4-5 kiloa lisää, kun noudatin dieettiä kevyemmin, niin että n. puolen vuoden jälkeen olin laihimmillani koko aikuisikäni aikana ja painoindeksini ei enää ollut lähelläkään sairaan ylipainon rajoja. Kertaakaan ei tullut nälkä ja vähän aikaa dieetillä oltuani ei sokeria edes tehnyt mieli. Yllä olevasta kuvasta näkyy painoni kehitys ja alempana rasvattoman massan osuus. Luulisin että Fitbit Arian rasvaprosenttiarvio heittää kohdallani n. 5% verran.

Ruokavalio on helppo oppia ja helppo noudattaa. Pääajatuksena on, että mitään, mikä nostaa verensokeria liikaa, ei syödä tai juoda.

Alla Ferrisin dieetin perussäännöt. Tarkemmin ruokavaliosta voit lukea täältä, mutta suosittelen ostamaan kirjan. Ruokavalion lisäksi Ferris suosittelee liikuntaa ja ravinteita.  Ja esittelee koko joukon muitakin jippoja laihduttajalle. Vain yhdistämällä nämä kolme pitäisi tuo maaginen kymmenen kiloa kuukaudessa saavuttaa. Ensimmäiset omat kiloni laihdutinkin vain syömällä, joten ehkä tulokseen ei tarvitse olla pettynyt.

  • Sääntö 1: Vältä kaikkia valkoisia hiilihydraatteja (ja kaikkea mikä voi olla valkoista)
  • Sääntö 2: Syö samoja aterioita koko ajan.
  • Sääntö 3: Älä juo kaloreita.
  • Sääntö 4: Älä syö hedelmiä.
  • Sääntö 5: Yhtenä päivänä viikossa syö mitä haluat ja niin paljon kuin haluat.

 

Kommentteja:

  • Leivät, pastat, perunat joutui jättämään pois. Tilalle Ferris suosittelee vahvasti papuja, koska pelkistä kasviksista on vaikea tulla kylläiseksi tai saada tarpeeksi energiaa. Sokereita vältellään niiden verensokeria nostavan vaikutuksen vuoksi: tasainen verensokeri pitää ruokahalun matalana ja estää ravinnon varastoitumisen rasvaksi.
  • Omia perusaineksiani oli pakastevihannespussit ja kananmuna, lohi, kana ja jauheliha. Nyt olen opetellut tekemään herkullista Chili Con Carnea.
  • Juomista maito vaihtui veteen.
  • Hedelmien fruktoosi on kuulemma todella huono, eikä terve ihminen kaipaa jatkuvasti hedelmiä. Ei niitä esi-isillämmekään koko ajan ollut.
  • Lauantaisin söin ja join mitä huvitti ja niin paljon kuin huvitti. Pitsa ja Lontoo rae suklaa olivat perusaterioitani, mutta vähän aikaa dieetillä oltuani huomasin, että ei oikein tehnyt mieli edes syödä kuin puolikas suklaalevy. Sen jälkeen teki jo pahaa.

 

N. vuosi dieetin aloittamisesta painoni on noussut lähelle 82 kiloa, joten ajattelin koittaa pudottaa painoani ja ennen kaikkea rasvaprosenttia jonkun verran alemmas dieettiä noudattaen.

Iltauinnilla Savijärvellä – tilannekatsaus triathlonhaasteeseen

IMG_20170808_215225_009

Olen asunut jo kuusi vuotta tämän järven rannalla, ja nyt vasta olen löytänyt uimisen ihanuuden. Kuvassa keskellä näkyy uintimatkani ensimmäinen etappi: n. 300 m päässä oleva niemi. Kauempana hämärässä on siitä n. 200 metrin päässä oleva toinen niemi. Nämä ovat muodostaneet uintiharjoitteluni perusetapit. Tänään tosin kävin vain kevyellä 400 metrin palauttavalla uiskentelulla ja pyörähdin kesken matkan takaisin. Oli ihana kellua tummassa, lämpimässä vedessä laskevan auringon säteiden kullatessa pilven reunoja.

Kuukausi sitten asetin itselleni haasteen: triathlon ensi kesänä. Tähän mennessä tapahtunutta:

  • n. 12 km uintia – vauhti alkaa olla n. 2km/h pinnassa, eli puoli matkan pääsisi jo läpi. Tavoite: tekniikan hiominen vauhdin nostamiseksi, tavoitevauhti uinnille 50-60 min.
  • juoksua n. 40 km, keskivauhti kympin pintaan, mutta juoksu pääasiassa hyvin lyhyitä lenkkejä. Tavoite: nopeita vetoja juoksuvauhdin kasvattamiseksi. Pitkiä lenkkejä pään totuttamiseen.
  • pyöräilyä (sisä ja ulko) n. 6 h. Keskivauhti 27km/h hujakoilla. Tavoite: vauhdin kasvattaminen teknisin varustein, tehoja kasvattamalla ja tekniikkaa hiomalla. Muutama pidempi lenkki ennen syksyä.
  • Paino: melkein 82 kg.
    • Fitbit Aria vaa’an analyysi: 61.3kg lean, 20.6. kg fat.
    • Rasvaprosentti vaa’an mukaan 25.1% (luulen tämän heittävän n. 5% yläkanttiin.) Vertailukohtana esim. tämä kuva. 
    • Tavoite: rasvaprosentti (ko. vaa’an mukaan) alle 20%. Lähtötilanne vuosi sitten: 4 kiloa enemmän rasvaa. Paras saavutus kevättalvella: 3 kiloa nykyistä vähemmän rasvaa. Mittaustarkkuuteen vaikuttaa kyllä hirveästi nautittu ravinto, neste jne.